Päivien päivää kuten Kummelissa sanotaan. Niin ne vaan viikot vierii eteenpäin ja talvi lähestyy. Talveen valmistautuminen on ollut käynnissä lumeen totuttelemalla ja suksilla onkin tullut käytyä jo seitsemän kerta yhteensä. Alkuun hiihto maistui varsin hyvin ja puikko liikkui kivasti, mutta niin on hallissa baana pehmennyt ja lumikin kai likaantunut, että vauhti vaan hiipuu vaikka olosuhteiden pitäisi olla stabiilit ja huoltotiimikin hikoili uudet luistot pohjaan. No, ihan viime viikon tahmeuteen ei tänään tarvinnut vajota, kun uutta voidetta oli heitetty sisään, vaan touhu muistutti jälleen etäisesti hiihtoa. Sellaista väkisinväännettyä möyrimishiihtoa - tiedätte varmaan. Pakko kuitenkin mainita, että kun tänään oikein hampaat irvessä väänsin niin sain varvattu rentoa PK-sujuttelua hallissa suihkineen hiihdon kuninkuusmatkan hallitsevan suomenmestarin kiinni. Helposti.
Joitain juoksuaskeliakin on viimeisen kahden viikon aikana kertynyt, joten taaksepäin ei silläkään rintamalla olla menossa. Eikä kyllä juuri olisi päässytkään, kun viimeisiä kuukausia miettii. Paluu kaksijalkaiseksi on tuntunut ihan hyvältä, vaikka kovin ruusuista ei juoksentelu olekaan lähes neljän kuukauden paussin jälkeen. Vähitellen on kuitenkin suunnitelmissa kokeilla reippaampaakin juoksua rennon VK-treenin merkeissä. Lyhyistä lenkeistä on toistaiseksi kipeytynyt vasta lähes kaikki juoksussa tarvittavat lihakset, joten toiveissa on että pohkeiden betoni alkaisi vähän sulaa, kun juoksemiseen tottuu. Kyllähän se. Kun tarpeeksi juoksee niin tottuu.
Tämähän päivitys on ihan vaan oikeussosiologian työn kirjoittamisen välttelyä, joten mitään varsinaista asiaa ei ole. Aikaa tuon työn palauttamiseen on vielä 49 tuntia, joten kiire ei tule. Sanaakaan ei tosin ole vielä kirjoitettuna, mutta äkkiäkös sen raapaisee?
Sellaisen lupauksen tässä voisi tehdä, että en kirjoita uutta blogitekstiä ennen kuin vähintään 4km pituinen VK-treeni sujahtaa alle 3.40 min/km -vauhdilla. Jos ei pariin kuukauteen ala mitään kuulua, niin sitten on oltu syvemmällä kuin uskoisikaan. Tulkaa vaikka joku sitten jo sparraamaan!
Laitetaan loppuun vielä linkitys Jeanine Nygårdin blogiin. Sieltä löytyy kirje Suomen Urheiluliitolle, lukekaa läpi. Mahtaako jossain mennä liiton markat yhteistreenien osalta paremmin käyttöön kuin Vaasassa? Ehkä jonkun mielestä naamakertoimella rajattu porukka Helsingissä on sitten hyödyllisempi. Makuasia sano kissa, kun persettä nuoli.
maanantai 29. lokakuuta 2012
torstai 4. lokakuuta 2012
Running
If you love it like I love it. And you feel what I feel inside. If you want it like I want it.
Useampi kuukausi on vilahtanut ohi blogin päivittymättä kertaakaan. Taas. Ketään muuta ei voi taaskaan syyttää kuin allekirjoittanutta, mutta syyttävä sormi osoittaa vasempaan nilkkaan - kaiken pahan alkuun ja juureen. Heinäkuun alussa otin edellisen kerran juoksuaskelia ja seuraava kerta ei vielä toistaiseksi ole tiedossa. Tie on jälleen kerran ollut pitkä, kivinen ja raskas, mutta selkäpiissä kytee tunne siitä, että kohta alkaa taas kirkastua. Niinhän sitä sanotaan, että yö on pimein juuri ennen aamunkoittoa.
Kesän 2011 telaluun rasitusmurtuma ja vaivaa seurannut tähystysoperaatio olivat jo taaksejäänyttä elämää, kun sukelsin uuteen kisakauteen täynnä kahdeksansadan metrin luottavaisuutta. Saksassa juostun kauden kotimaisen kärkiajan (1.50,28) jälkeen iski pieni sairastelu, mutta kesäkuussa pääsin Götanmaalla vielä hiukan parantamaan (1.50,00). Sen jälkeen suunnitelma oli ottaa pari viikkoa ns. perusharjoittelua, jotta loppukesän kilpailuissa riittäisi potkua. Olihan kisakuntoa jo haettu alkukesään, sairastelu syönyt osan voimista ja Helsingin EM-kilpailuiden tulosraja jäänyt saavuttamatta. Kaksiviikkoinen sujuikin hyvin ja pääsin vielä polkaisemaan kerran vielä numerolappu rinnassa etelänaapurin puolella, mutta sitten loppui juoksut aivan kuin kananlento, lyhyeen ja äkisti.
Nilkkakipu tuli erittäin nopeasti ja paheni sitäkin nopeammin. Kävelemisestä tuli parissa päivässä linkuttamista. Kyynärsauvat oli otettava käyttöön, vaikka kuvien perusteella jalassa ei ollut kuin lievää ödeemaa. Joten se niistä "magneetti näyttää kaiken heti" -jutuista. Ei näytä. Uusi kuvaus päätettiin ottaa reilun kuukauden kuluttua ja tähän väliaikaan kuului reilu kolme viikkoa kyynärsauvoittelua, korvaavaa harjoittelua erittäin paljon soveltaen ja kilpailujen seuraamista katsomon puolelta. Toiveet radalle pääsystä ja Kalevan Kisoihin ehtimisestä elivät kuitenkin vielä uusintakuvaukseen saakka. Elokuun toisella viikolla kuitenkin jysäytettiin kuvien tuloksena sellainen miekka selkään, että Chuck Norrisillakin olisi tehnyt tiukkaa: telaluun refraktuura eli edellisen rasitusmurtuman uusiutuminen. Ja kyllä, riittää myös ne jutut "murtumalinja kun kerran paranee, niin ei uusiudu ikinä". Tell me about it?
Sen jälkeisestä parista kuukaudesta on yllättävän vähän kerrottavaa. Kyynärsauvoja ei alkuun tarvittu, kiputuntemuksia kun ei ollut lainkaan. Voi sanoa, että lääkärit kautta Euroopan antoivat mielipiteitään tilanteen korjaamiseksi. Siitä iso kiitos Dr. Akille ja Dr. Ilelle, jotka kävivät keskusteluja keskenään ja keräsivät tietoa. Ja toivottavasti tekivät ratkaisun, joka auttaa lopullisesti. Jalka nimittäin tähystettiin toistamiseen melko historiallisena päivänä, syyskuun 11:ntenä. Telaluun takaosasta poistettiin nk. Stiedan prosessia eli kansankielisestä ilmaistuna hyvin pitkälti kai "turhaa luuta". Samalla lähti myös kokonaisuudessaan menemään kyseinen rasitusmurtumalinja, joten nyt voi sanoa, että samaan paikkaan ei murtumalinjaa enää muodostu. Luuta lähti 'pisimmästä' kohdasta noin 1,2cm, mutta valitettavasti en tätä laihdutusleikkausta vaa'alla huomannut. Ehkä se korvautui sohvalla maatessa jollain muulla.
Leikkauksen jälkeiset viikot ovat sisältäneet pleikanpeluun ohella vähitellen kevyttä harjoittelua mm. kuntopyörällä ja altaassa sekä luonnollisesti jumppaa nilkan ja pohkeen vahvistamiseksi. Aivan uusi koipi ei vielä ole, eikä ihan entisensäkään, joskin on sanottava, että entistä en edes kokonaisuudessaan halua takaisin. Turvotus alkaa olla hävinnyt, eikä verenpurkaumaa ole ainakaan silminnähtävästi esillä enää. Juoksun aloittaminen on mielessä päivittäin, mutta ostin kaupasta ison pussillisen malttia ja jaksan vielä odottaa hiukan.
Muutama on kysynyt, miten on motivaation laita parin vaikean kesän jälkeen. Vastaus on ollut yksinkertainen. Kahden edellisen kevään hyvän kunnon jäljiltä on helppo sanoa, että tiedän ettei parhaat tulokseni ole vielä juostu. Nyt on vain kyse sen entisen ja entistäkin paremman kunnon rakentamisesta. Tie on vasta alussa, matka pitkä ja työtä paljon tehtävänä, mutta vielä se palkkapäiväkin kurkistaa jonain päivänä esiin. Sitä odotellessa toivon, että mahtava kannustus ja eteenpäin potkiminen jatkuu kaikilta tutuilta ja tuntemattomiltakin. Tuntuu siltä, että kaikki tehdyt korvaavat harjoitukset maksavat vielä joskus takaisin - korkojen kera.
If you feel it say: Hell yeah
torstai 21. kesäkuuta 2012
SUL valitsee joukkueita, osa 452
Kukaan ei pudonnut tuolilta,
kun SUL:n valinnat yleisurheilun EM-kilpailuihin julkaistiin ja siellä oli jos
jonkinlaisin tavoin erikoisia valintoja, lisävaatimuksia, rajattomia
urheilijoita joissain, mutta ei kuitenkaan kaikissa, lajeissa jne jne.
Valintojen tekeminen ja valintajärjestelmän noudattaminen kun eivät tapaa
suomalaisessa yleisurheilussa mennä käsi kädessä. Ensin huidotaan edellisenä
syksynä (tai jo aiemmin alustava järjestelmä, jonka päivittämiselle jätetään
mahdollisuus kilpailuja edeltävään syksyyn) kasaan valintajärjestelmä, joka
julkaistaan nettisivuilla ja lehdissä. Sitten, kun valintojen aika koittaa,
heitetään valintajärjestelmä paperikoriin ja vedetään näppituntumalla
joukkueeseen urheilijoita keskenään täysin eri kriteerein.
Jo toisena vuonna peräkkäin haettiin vauhtia Urheilun Oikeusturvalautakunnasta. Ja jo toisena vuonna peräkkäin Oikeusturvalautakunta muutti SUL:n tekemää päätöstä. Mitään ei viime vuodesta opittu, vaan valintajärjestelmän annettiin olla jotain sanahelinää paperilla ja lopulliset valinnat tehtiin vähän siten-sun-täten soveltaen, säveltäen ja viheltäen - urheilijoiden oikeusturvaa loukaten.
Tämän vuoden EM-kilpailuihin oli valintajärjestelmässä selvä kriteeri siitä, että EA:n (Euroopan Yleisurheiluliitto) rajan rikkoneet urheilijat valitaan joukkueeseen. Sanatarkasti näin:
"Joukkueeseen valitaan
urheilijat, jotka ovat 1.1.2011–17.6.2012 saavuttaneet Euroopan
Yleisurheiluliiton (EA) asettaman tulosrajan. EA:n sääntöjen mukaan kussakin
lajissa voi maksimissaan kilpailla kolme urheilijaa per maa."
Tulosrajan sai siis rikkoa
joko 2011 tai 2012 aikana, eikä lisävaatimuksia kunnon osoittamisesta ollut -
lukuunottamatta seuraavaa:
"Kaikilta
EM-joukkueeseen valituilta urheilijoilta edellytetään moitteetonta
terveydentilaa sekä kilpailukuntoisuutta joukkueen kolmannen valinnan aikaan
(18.6.2012)."
Näiden valintakriteereiden
perusteella oli siis melko selvää, että EA:n rajan (omalla matkallani 800m:llä
1.47,80) rikkoneet urheilijat valitaan joukkueeseen, eikä nk. SUL:n rajalla
(800m:llä 1.48,50) ole merkitystä, paitsi jos EA:n rajan rikkoneet urheilijat
eivät ole valintapäivänä moitteettomassa terveydentilassa tai moitteettomasti
kilpailukuntoisia.
Tarkistin asiaa vielä kestävyysjuoksun lajipäälliköltä keskustellessamme toukokuun lopulla ja kysyin - kompakysymyksenä -, että miten valinta tehdään, jos itse tai esimerkiksi Mikko Lahtio rikkoo SUL:n rajan 1.48,50 ja EA:n rajan viime kesänä rikkonut Tommy Granlund jää esimerkiksi 1.49:ään. Vastaus oli, että "lähtökohta on se, että maan paras urheilija valitaan edustamaan, joten näkisin että tuossa tilanteessa liiton rajan rikkonut on etusijalla". Tämän jälkeen kerroin, mitä valintajärjestelmässä lukee ja että sitä tiukasti tulkiten päästään juuri päinvastaiseen ratkaisuun edustajan kohdalta. Asiasta ei kuitenkaan sen laajemmin keskusteltu.
Tässä välissä huomautan, että en itse, kuten ei myöskään ym. Mikko Lahtio, onnistunut rikkomaan SUL:n asettamaa tulosrajaa, joten rajan rikkoneita oli viimekesäiset sankarit Niclas Sandells (mitä ilmeisimmin keskittyy 1500m:lle) sekä Tommy Granlund.
Valintojen yhteydessä päätettiin Tommy Granlundilta vaatia kuitenkin vielä lisänäyttöä. Valintajärjestelmään nähden erikoinen ratkaisu, joten lopullinen ratkaisu löytyi Urheilun Oikeusturvalautakunnasta. Oikeusturvalautakunta päätti tänään, että Granlund on kilpailuihin valittava, sillä järjestelmää on sovellettu häntä kohtaan syrjivästi. Päätöksen voitte lukea kokonaisuudessaan täältä.
Päätös on ehdottoman oikea, sillä kirjallisesti julkaistu valintajärjestelmä on juuri se, jota oikeusturvalauta soveltaa ja joka myös takaa urheilijan oikeusturvan. Tommylle toivon erittäin vahvaa potkua ensi viikon kilpailuihin: ’nousukunto’ lienee tällä hetkellä juuri oikea sana kuvaamaan miehen suoriutumista juoksuradalla!
Ymmärrän kyllä hämmennyksen valittua urheilijaa paremmin tänä vuonna suoriutuneiden kohdalta, jos samaa suullista tietoa "maan parhaan urheilijan" valitsemisesta on annettu laajemminkin, sillä EM-kilpailuihin valittiin urheilijoita myös ilman tulosrajoja. Osa näistä tehtiin tosin viestijoukkueiden valintojen perustelemana, joskin on todettava, että osa viestijoukkueistakaan ei rajaa rikkonut.
Kaiken kaikkiaan kyseessä on melkoinen sekamelska, jonka voi ymmärtää vain sitä kautta, että valintajärjestelmä oli sekava ja puutteellinen, eikä sitä loppujen lopuksi edes haluttu täysin noudattaa. Puutteellinen järjestelmä ei ole yhdenkään urheilijan etu. Toivon tulevaisuudessa parempaa suunnittelua valintajärjestelmää laadittaessa, jotta kaikille on selvää, ketä valitaan, missä ja millä edellytyksillä. Muuten tämä soutaminen ja huopaaminen ei pääty ikinä.
Liite 1, Suomen tilasto 800m:llä, 5 parhaan tilanne valintapäivänä 17.6.2012:
(EA:n raja 1.48,50 - SUL:n raja 1.47,80. Suluissa viime vuoden tulos, jos parempi kuin tämänvuotinen.)
1. Niclas Sandells 1.48,99 (1.47,64)
2. Mikko Lahtio 1.49,31
3. Tommy Granlund 1.49,51 (1.47,68)
4. Tuomo Salonen 1.50,00
5. Joonas Rinne 1.51,02
perjantai 15. kesäkuuta 2012
Päivien päivää
Viime aikoina päivityksiä ei ole sadellut, mutta syykin on selvä. Se on tämä bloggerin uudistuminen nimittäin. Kuutisen viikkoa oon yrittänyt löytää, että mistähän täällä saa lisättyä uusia tekstejä ja tänään se namiska vihdoin löyty! Meneekö läpi? Kellekään?
Kisoja on kertynyt mittariin puolen tusinaa ja niistä riittäis tarinaa pariinkin tekstiin ehkä, mutta koska tällä tahdilla seuraava teksti tulee elokuussa, niin lienee parempi vetää kaikki tähänastiset kisat pakettiin kerralla.
Kausi alkoi SELL Gamesissa Espoossa ja siellä ohjelmassa oli ensin 1500m ja seuraavana päivänä 800m. Tonnivitosella tuulinen, ja kylmä, keli aiheutti sen, ettei vetohaluja keltään löytynyt, mutta painihaluja sitäkin enemmän. Väännettiin baltian poikien kanssa oikein kunnolla matkan varrella ja antoipa Tuokon Rami yhdessä välissä hiukan verbaalisestikin palautetta siitä *tanan ryntäilystä. Väliaikoja oli mm. 500m 1.24, 900m 2.28, 1300m 2.31. Voiton korjasi Espoon Borza ja ajaksi kirjattiin, muistaakseni, 3.57,9h, joten viimeinen 200m tultiin jotain 26-alkuista!
Seuraavana päivänä siirryttiin kasin lähtöviivalle ja koska hölkkäily ei kiinnostanut, niin vuorovetoakin sovittiin. Paras vuoroveto on ainakin omasta mielestäni se, missä Panu tekee työt ja muut korjaavat hedelmät, joten suunnilleen sellaista suunnitelmaa lähdettiin noudattamaan. Itse siis vedin 300m asti, sitten Panu (kai) viimeiseen kaarteeseen asti ja sitten tuli pitkä mies Lopelta ja hoiti homman itselleen. Melko pehmeällä fiiliksellä jäin takasuoralla vähän muista, mutta onnistuin kirimään Panun kiinni loppusuoralla ja nousemaan toiseksi ajalla 1.52,39. 400m väliaika noin 56,0s.
SELL:n jälkeen oli vuorossa matka Saksan maalle ja kaikkihan tietää mitä mieltä Rädyn Seppo on siitä paikasta. Joka tapauksessa Hannoverin valmistautumisleiri toimi hyvin ja kelit suosivat, joskin päävalmentaja Ekblomin hengitys vinkui Saksan helteissä lenkillä siihen malliin että viileämpikin sää olisi valmennusosastolle varmaan riittänyt...
Hannoverissa vietetyn noin neljän vuorokauden jälkeen oli vuorossa siirtymätaipale Saarlouisiin, melko lähelle Ranskan rajaa. Rallikuski Waldmann puski kansanauton sellaiseen lentoon, että kilometrit kirjaimellisesti lensivät. Perille päästyämme majoituin Bärre-"Börgdaal":in kanssa samaan tupakoitsevien kokolattiamattohuoneeseen 1,5tähden hotelliin, joten olosuhteet olivat - jos mahdollista - vielä seuraakin heikommat...
Itse kilpailu sujui 28 asteen lämmössä varsin mukavasti, joskin 11 kilpailijaa + jänis luonnollisesti aiheuttikin pientä tungosta. 26 sekunnin 200m:llä avaamalla löysin itseni lähes joukon hänniltä, mutta onneksi kuitenkin sisäreunasta, joten ylimääräisiä metrejä ei tarvinnut kierrellä... Sisäreunassahan on se yksi pieni ongelma kun juostaan isossa porukassa: pussiin jääminen. Tietenkin joku sakemanni hyytyi kuin Säippä tippauksissa juuri eteeni ja vieressä oli toinen kaveri aseenkantajana myös melko raskain jaloin. Tilanne ei oikein meinannut aueta ja vauhti hidastui koko ajan, joten kun vesiesteen kohdilla havaitsin kavereiden väliin kasvaneen erittäin hoikan miehen mentävän kolon, päätin käyttää mahdollisuuteni ja työntää koko 73 kiloani siitä välistä per heti. Ulommainen kaveri kuulemma lensi siitä Luxemburgiin asti, mutta kun on mentävä on mentävä. Loppuaika 1.50,28 melko mielenkiintoisella vauhdinjaolla 26,1-28,1-28,9-27,2...
Kisan jälkeisenä yönä alkoi to-del-la ärhäkkä nielu-/kurkkukipu, joka oli kieltämättä aika pahaa enteilevä. Matkustuksen aikana parantumista ei yllättäen tapahtunut, vaan flunssa puski päällä. Pari päivää myöhemmin alettiin niellä antibiootteja ja oli myönnettävä, että Espoon kisa on parempi jättää väliin. Samaan syssyyn oli hypättävä myös mahdolliseksi harkitun Tilastopajacupin 400m:n yli, mutta Karjaalle tuli lähdettyä 1500 metriä kokeilemaan kun olo oli tervehtynyt ja hengitystäkin yhdessä treenissä availtu kiihtyvällä. Kisasta ei sen enempää kyllä ole kerrottavaa, aikaa meni nippa alta 3.55 ja suhteessa melko suuri osa siitä viimeisellä kolmanneksella. Koska linja jatkui suunnilleen samanlaisena myös sunnuntaina Tampereella, niin sen kilpailun voi tässä sivuuttaa kertomalla että koleaa ja vetistä oli ja oikea sanavalinta oman suorituksen kuvaamiseksi lienee "vaisu".
Katseet suunnattiin siis Göteborgiin torstaille ja tervehtyminen jatkui entisestään ja olo alkoi tuntua hyvinkin normaalilta kisaa edeltävänä päivänä. B-erässä vauhtia oli tilattu vähintäänkin riittävästi, joten täytyi vain huolehtia itsensä letkan jatkoksi ja pitää kiinni. Luonnollisesti se ei ole aivan noin helposti tehty, vaan parin heikomman startin jälkeen oli ilmeisesti takaraivossa ajatus hiukan löysäillä 300-600 välillä ja kaivaa ehjä juoksu vahvalla lopulla. Loppu onneksi tulikin vahvasti ja sitä tuki M.Soidinsalon piiskaava väliaikahuuto 600m pisteellä, sillä "yks kakskyt kaks!" herätti pelon siitä, että kellossa on mahdollisesti käsiaikakymmenysten lisäämisen jälkeen jo melkeinpä 1.23 ja siitä saa polkea loppua kuin härkä, jotta ehtii maaliin ennen pimeää. Ja jos pimeä tulee kun startista on kulunut 1.50,00, niin aika kreivin aikaan maaliviivalle heittäydyin, sillä juurikin sen verran aikaa kului. Loppusuoralla meinasi väylät loppua kesken, mutta erittäin nopean päätöksen seurauksena löysin sisäkautta sen verran tilaa, että ehdin parista kanssakilpailijasta ohi juuri ennen maaliviivaa. Ennätys jäi siis 0,06 sekunnin päähän, mutta selityksiä sille on niin pitkä rivi, etten jaksa yhtään tähän edes heittää. Paitsi ehkä pienen huomautuksen siitä, että radalle päästiin kokoontumisesta vasta noin nelisen minuuttia ennen starttia. Se taisi olla hyväksi, joten taidan jatkossakin lähinnä istuskella, haista hieltä ja näyttää tyhmältä ennen startteja.
Seuraavat kisastartit taitaa tulla heinäkuun alkupuolella, joten pieni tauko callingeista tähän väliin ja treeniä koneeseen loppukesää varten.
Kisoja on kertynyt mittariin puolen tusinaa ja niistä riittäis tarinaa pariinkin tekstiin ehkä, mutta koska tällä tahdilla seuraava teksti tulee elokuussa, niin lienee parempi vetää kaikki tähänastiset kisat pakettiin kerralla.
Kausi alkoi SELL Gamesissa Espoossa ja siellä ohjelmassa oli ensin 1500m ja seuraavana päivänä 800m. Tonnivitosella tuulinen, ja kylmä, keli aiheutti sen, ettei vetohaluja keltään löytynyt, mutta painihaluja sitäkin enemmän. Väännettiin baltian poikien kanssa oikein kunnolla matkan varrella ja antoipa Tuokon Rami yhdessä välissä hiukan verbaalisestikin palautetta siitä *tanan ryntäilystä. Väliaikoja oli mm. 500m 1.24, 900m 2.28, 1300m 2.31. Voiton korjasi Espoon Borza ja ajaksi kirjattiin, muistaakseni, 3.57,9h, joten viimeinen 200m tultiin jotain 26-alkuista!
Seuraavana päivänä siirryttiin kasin lähtöviivalle ja koska hölkkäily ei kiinnostanut, niin vuorovetoakin sovittiin. Paras vuoroveto on ainakin omasta mielestäni se, missä Panu tekee työt ja muut korjaavat hedelmät, joten suunnilleen sellaista suunnitelmaa lähdettiin noudattamaan. Itse siis vedin 300m asti, sitten Panu (kai) viimeiseen kaarteeseen asti ja sitten tuli pitkä mies Lopelta ja hoiti homman itselleen. Melko pehmeällä fiiliksellä jäin takasuoralla vähän muista, mutta onnistuin kirimään Panun kiinni loppusuoralla ja nousemaan toiseksi ajalla 1.52,39. 400m väliaika noin 56,0s.
SELL:n jälkeen oli vuorossa matka Saksan maalle ja kaikkihan tietää mitä mieltä Rädyn Seppo on siitä paikasta. Joka tapauksessa Hannoverin valmistautumisleiri toimi hyvin ja kelit suosivat, joskin päävalmentaja Ekblomin hengitys vinkui Saksan helteissä lenkillä siihen malliin että viileämpikin sää olisi valmennusosastolle varmaan riittänyt...
Hannoverissa vietetyn noin neljän vuorokauden jälkeen oli vuorossa siirtymätaipale Saarlouisiin, melko lähelle Ranskan rajaa. Rallikuski Waldmann puski kansanauton sellaiseen lentoon, että kilometrit kirjaimellisesti lensivät. Perille päästyämme majoituin Bärre-"Börgdaal":in kanssa samaan tupakoitsevien kokolattiamattohuoneeseen 1,5tähden hotelliin, joten olosuhteet olivat - jos mahdollista - vielä seuraakin heikommat...
Itse kilpailu sujui 28 asteen lämmössä varsin mukavasti, joskin 11 kilpailijaa + jänis luonnollisesti aiheuttikin pientä tungosta. 26 sekunnin 200m:llä avaamalla löysin itseni lähes joukon hänniltä, mutta onneksi kuitenkin sisäreunasta, joten ylimääräisiä metrejä ei tarvinnut kierrellä... Sisäreunassahan on se yksi pieni ongelma kun juostaan isossa porukassa: pussiin jääminen. Tietenkin joku sakemanni hyytyi kuin Säippä tippauksissa juuri eteeni ja vieressä oli toinen kaveri aseenkantajana myös melko raskain jaloin. Tilanne ei oikein meinannut aueta ja vauhti hidastui koko ajan, joten kun vesiesteen kohdilla havaitsin kavereiden väliin kasvaneen erittäin hoikan miehen mentävän kolon, päätin käyttää mahdollisuuteni ja työntää koko 73 kiloani siitä välistä per heti. Ulommainen kaveri kuulemma lensi siitä Luxemburgiin asti, mutta kun on mentävä on mentävä. Loppuaika 1.50,28 melko mielenkiintoisella vauhdinjaolla 26,1-28,1-28,9-27,2...
Kisan jälkeisenä yönä alkoi to-del-la ärhäkkä nielu-/kurkkukipu, joka oli kieltämättä aika pahaa enteilevä. Matkustuksen aikana parantumista ei yllättäen tapahtunut, vaan flunssa puski päällä. Pari päivää myöhemmin alettiin niellä antibiootteja ja oli myönnettävä, että Espoon kisa on parempi jättää väliin. Samaan syssyyn oli hypättävä myös mahdolliseksi harkitun Tilastopajacupin 400m:n yli, mutta Karjaalle tuli lähdettyä 1500 metriä kokeilemaan kun olo oli tervehtynyt ja hengitystäkin yhdessä treenissä availtu kiihtyvällä. Kisasta ei sen enempää kyllä ole kerrottavaa, aikaa meni nippa alta 3.55 ja suhteessa melko suuri osa siitä viimeisellä kolmanneksella. Koska linja jatkui suunnilleen samanlaisena myös sunnuntaina Tampereella, niin sen kilpailun voi tässä sivuuttaa kertomalla että koleaa ja vetistä oli ja oikea sanavalinta oman suorituksen kuvaamiseksi lienee "vaisu".
Katseet suunnattiin siis Göteborgiin torstaille ja tervehtyminen jatkui entisestään ja olo alkoi tuntua hyvinkin normaalilta kisaa edeltävänä päivänä. B-erässä vauhtia oli tilattu vähintäänkin riittävästi, joten täytyi vain huolehtia itsensä letkan jatkoksi ja pitää kiinni. Luonnollisesti se ei ole aivan noin helposti tehty, vaan parin heikomman startin jälkeen oli ilmeisesti takaraivossa ajatus hiukan löysäillä 300-600 välillä ja kaivaa ehjä juoksu vahvalla lopulla. Loppu onneksi tulikin vahvasti ja sitä tuki M.Soidinsalon piiskaava väliaikahuuto 600m pisteellä, sillä "yks kakskyt kaks!" herätti pelon siitä, että kellossa on mahdollisesti käsiaikakymmenysten lisäämisen jälkeen jo melkeinpä 1.23 ja siitä saa polkea loppua kuin härkä, jotta ehtii maaliin ennen pimeää. Ja jos pimeä tulee kun startista on kulunut 1.50,00, niin aika kreivin aikaan maaliviivalle heittäydyin, sillä juurikin sen verran aikaa kului. Loppusuoralla meinasi väylät loppua kesken, mutta erittäin nopean päätöksen seurauksena löysin sisäkautta sen verran tilaa, että ehdin parista kanssakilpailijasta ohi juuri ennen maaliviivaa. Ennätys jäi siis 0,06 sekunnin päähän, mutta selityksiä sille on niin pitkä rivi, etten jaksa yhtään tähän edes heittää. Paitsi ehkä pienen huomautuksen siitä, että radalle päästiin kokoontumisesta vasta noin nelisen minuuttia ennen starttia. Se taisi olla hyväksi, joten taidan jatkossakin lähinnä istuskella, haista hieltä ja näyttää tyhmältä ennen startteja.
Seuraavat kisastartit taitaa tulla heinäkuun alkupuolella, joten pieni tauko callingeista tähän väliin ja treeniä koneeseen loppukesää varten.
tiistai 1. toukokuuta 2012
Loppukiriä leirin osalta
Vappu vietetty perinteisin menoin SUL:n vappujuhlassa. Esitykset oli tänä vuonna erinomaisia, joten oli viihdyttävää katsella ja vähän osallistuakin. Leiriä on jäljellä enää pari päivää, joten kohta kääntyy nenä kohti kylmää pohjolaa. Kylmä se on etelässäkin, mutta menee se elohopea silti vielä lähemmäs sinisiä lukemia siirtymätaipaleen myötä... Kerran on vielä tarkoitus visitoida kestopinnoitteella leirin aikana ja sitten palauttelua vuorossa ennen ja jälkeen matkustuksen, jotta superkompensaatio pitää huolen huippukunnon syntymisestä. About noin yksinkertaistahan se on, vai?
Treenit on joka tapauksessa sujuneet pääpiirteissään hyvin ja koipien kanssa kikkailussa ollaan toistaiseksi vielä nipin napin hengissä, joten kisakauden avaus reilun kahden viikon päästä alkaa pikkuhiljaa vilkkua mielessä. Harjoitusseurana on täällä parissa kovemmassa treenissä (10*200m ja 4*1000m) ollut Pyhäjärven Orava ja yhdessä setissä (2*5*200m) Heinolan Ricky Martinéz, joten hyvää sparrausta on tullut puolin ja toisin. Eilen oli vuorossa hieman nopeamman juoksun päivä ja settinä tein 4*150m rytminvaihdolla ja päälle 4*200m - molemmat sarjat 3min palautuksin. Huomenna suunnitelmissa on alle hiukan tonnifemman rytmiä ja päälle jotain vähän kovempaa hiukan rivakammin, mutta tarkemmin ajatus harjoituksesta hioutunee huomisten tuntemuksien mukaan...
Kilpailukausi on tarkoitus avata SELL Gamesissa Espoossa 18.-19.5. nypyttämällä sekä 1500m että 800m ainakin näin alustavien suunnitelmien mukaan. Sen jälkeiset kisasuunnitelmat ovat toistaiseksi vielä auki kuin ne kuuluisat Jokisen eväät, mutta kai niihinkin vielä selvyys saadaan. Eilen iltapäivällä Santo Antonion radalla huhujen mukaan kuuluneesta leukojen louskutuksesta, jota myös mussutukseksi kutsutaan, huolimatta on selvää myös, että vielä tulee se päivä kun perseet tervataan. Että terveisiä vaan: tuskin maltan odottaa.
Treenit on joka tapauksessa sujuneet pääpiirteissään hyvin ja koipien kanssa kikkailussa ollaan toistaiseksi vielä nipin napin hengissä, joten kisakauden avaus reilun kahden viikon päästä alkaa pikkuhiljaa vilkkua mielessä. Harjoitusseurana on täällä parissa kovemmassa treenissä (10*200m ja 4*1000m) ollut Pyhäjärven Orava ja yhdessä setissä (2*5*200m) Heinolan Ricky Martinéz, joten hyvää sparrausta on tullut puolin ja toisin. Eilen oli vuorossa hieman nopeamman juoksun päivä ja settinä tein 4*150m rytminvaihdolla ja päälle 4*200m - molemmat sarjat 3min palautuksin. Huomenna suunnitelmissa on alle hiukan tonnifemman rytmiä ja päälle jotain vähän kovempaa hiukan rivakammin, mutta tarkemmin ajatus harjoituksesta hioutunee huomisten tuntemuksien mukaan...
Kilpailukausi on tarkoitus avata SELL Gamesissa Espoossa 18.-19.5. nypyttämällä sekä 1500m että 800m ainakin näin alustavien suunnitelmien mukaan. Sen jälkeiset kisasuunnitelmat ovat toistaiseksi vielä auki kuin ne kuuluisat Jokisen eväät, mutta kai niihinkin vielä selvyys saadaan. Eilen iltapäivällä Santo Antonion radalla huhujen mukaan kuuluneesta leukojen louskutuksesta, jota myös mussutukseksi kutsutaan, huolimatta on selvää myös, että vielä tulee se päivä kun perseet tervataan. Että terveisiä vaan: tuskin maltan odottaa.
lauantai 14. huhtikuuta 2012
Absolutely no idea
Otsikko viittaa siihen, etten muista mitä olen viimeksi kirjoittanut, joten vaikea tässä nyt on mistään vanhasta jatkaa. Afrikasta se päivitys varmaan oli, joten kerrotaan vaikka että vikalla viikolla oli vähän jalkavaivaa, mutta mitäpä ei Valtteri moukarois kuntoon ja Maken teippaukset parantais. Pikkuhiljaa siis parempaan suuntaan menty siitäkin. Viimeiset treenit sujui kuitenkin ihan hyvin Potchissa ja kotiin pääsin maaliskuun lopulla. Kotona meni vajaa kolme viikkoa ja kerrotaan siitä lyhyesti näin:
- Töitä.
Siihen ajanjaksoon mahtui niin puhelinperintää, liikunnanopettajan sijaistamista kuin juoksukoulubusinesta. Kahta ensimmäistä kohtuullisissa määrin ja viimeistä tietenkin aivan perkeleellisesti. Pakko kirjoittaa noin, kun yhtiökumppanit kuitenkin vakoilee tätä blogia ja syyttää muutenkin jo että täällä se Lepo-Lasse taas lomailee. Niin joo, oon siis nyt Portugalissa.
- Mattotesti.
Aika pitkään löytyi koneesta virtaa. 11km/h alkuvauhtina ja 3min välein korotuksia vauhtiin. 21min jälkeen vauhti vakiintui 3.20/km rytmiin ja 24min kohdalla alkoi kulman nosto, joka tapahtui 2min välein. Aiemmin olen parhaimmillaan pysynyt/jaksanut matolla 29min (lokakuu 2010) ja viime keväänä viimeisimmässä testissä 28min (siis huhtikuu 2011). Nyt meni 31min. Reeniä on siis tarttunu vähäsen tässä, vaikka totuuden nimissä on sanottava, että viime keväänä ei kyllä löytynyt testipäivänä kulkua nimeksikään. Joka tapauksessa kestoa on nyt kohtuullisesti omaan aikaisempaan tasoon nähden. Niin, kestoa. Sitä itteään.
- Marttilan kymppi ja Härkälän lenkki
Pari kertaa heitin numerolapunkin rintaan. Marttilassa luukutin räkä poskella menemään. 32.34 oli aika, mutta lupauksista huolimatta ei liene tarkistusmitattu reitti. Kilsatolpat oli ainakin vähän siellä täällä, mutta ihan hyvä veto se silti oli. Melkein joutui nojaamaan polviin maalissa. Tai no...otin varmuuden vuoksi täyslevytyksen makuuasentoon hetkeksi.
Somerossa Härkälän lenkillä yritin ottaa vähän iisimmin, ettei ihan kynttilän polttamiseksi (molemmista päistä ainakaan) mene touhu. Joku 6,84-6,86km taisi olla mittaa ja 22.29 oli aika, joten siitä tullee jotain 3.17/km vauhtia.
Matka Portugaliin sujui kohtuullisesti. Siis niin kohtuullisesti kuin vaan voi sen jälkeen, kun on herännyt klo3.37, päässyt lentokentälle noin klo4.10 ja todennut heti sisään astuessaan, että oman lennon kohdalla lukee alkuperäisen klo5.35:n perässä "Arvioitu klo7.10"... Siinä kohdassa niin sanotusti hiukan sieppaa.
Eikä sekään vielä mitään, mutta koneeseen jos noustaan seitsemän persiissä, niin toivoisihan sitä, että kone liikkuu siinä hetikohtasamantien. Ei, niin ei. Ilmaan klo8.20, joten vähän myöhässä oltiin. Positiivista oli se, että jatkolento oli myös myöhässä ja siihen ehdittiin kaikesta huolimatta. Noin tunnin odotuksella vieläpä vaihto, joten ei mikään ihan täysi mahalasku kokonaisuudessaan. Hiukan raskaat jalat oli ekalla matkustuksen huuhtelulenkillä, mutta tänään oli vähän parempaa fiilistä pitkän yön jälkeen. Ensi viikolla alkaa sitten treenit oikein tosissaan. Melko tärkeät kolme viikkoa kesään valmistautumisessa on kyseessä, mutta antaa tulla vaan - valmiina ollaan.
Huonekavereina täällä on muutamien ensimmäisten päivien ajan velikullat Santeri "a comic" Tukia ja Petteri "mut että" Monni, joka myös nimellä Peter Catfish tunnetaan kansainvälisesti. Täytyy sanoa, että hyvää huolta pitää liitto omistaan, kun tällaiset koomikot on lyöty huonekavereiksi - ei pääse pitkästymään. Santeri risti itsensä sarjakuvaksi, joten siitä tuo lisänimi juontuu. En tiedä oliko siinä haussa ehkä "comedian", kuten Petteri hetkeä myöhemmin huomautti, mut että ... MUT ETTÄ! Ohoh, nythän tää Petterin sanonta tarttuu jo tännekin mukaan. Ei kyllä mikään ihme, kun sitä kuulee aivan koko ajan. Harmiton sanonta, mut että kun sitä kuulee koko ajan, niin hermohan siinä alkaa sarjakuvalla/koomikollakin mennä, mut että hyvin on edelleen samaan huoneeseen sovittu. Ihan hyvin pärjätään varmaan jatkossakin, mut että kerroinpahan vaan, että tälläsiä sällejä nurkissa pyörii.
- Töitä.
Siihen ajanjaksoon mahtui niin puhelinperintää, liikunnanopettajan sijaistamista kuin juoksukoulubusinesta. Kahta ensimmäistä kohtuullisissa määrin ja viimeistä tietenkin aivan perkeleellisesti. Pakko kirjoittaa noin, kun yhtiökumppanit kuitenkin vakoilee tätä blogia ja syyttää muutenkin jo että täällä se Lepo-Lasse taas lomailee. Niin joo, oon siis nyt Portugalissa.
- Mattotesti.
Aika pitkään löytyi koneesta virtaa. 11km/h alkuvauhtina ja 3min välein korotuksia vauhtiin. 21min jälkeen vauhti vakiintui 3.20/km rytmiin ja 24min kohdalla alkoi kulman nosto, joka tapahtui 2min välein. Aiemmin olen parhaimmillaan pysynyt/jaksanut matolla 29min (lokakuu 2010) ja viime keväänä viimeisimmässä testissä 28min (siis huhtikuu 2011). Nyt meni 31min. Reeniä on siis tarttunu vähäsen tässä, vaikka totuuden nimissä on sanottava, että viime keväänä ei kyllä löytynyt testipäivänä kulkua nimeksikään. Joka tapauksessa kestoa on nyt kohtuullisesti omaan aikaisempaan tasoon nähden. Niin, kestoa. Sitä itteään.
- Marttilan kymppi ja Härkälän lenkki
Pari kertaa heitin numerolapunkin rintaan. Marttilassa luukutin räkä poskella menemään. 32.34 oli aika, mutta lupauksista huolimatta ei liene tarkistusmitattu reitti. Kilsatolpat oli ainakin vähän siellä täällä, mutta ihan hyvä veto se silti oli. Melkein joutui nojaamaan polviin maalissa. Tai no...otin varmuuden vuoksi täyslevytyksen makuuasentoon hetkeksi.
Somerossa Härkälän lenkillä yritin ottaa vähän iisimmin, ettei ihan kynttilän polttamiseksi (molemmista päistä ainakaan) mene touhu. Joku 6,84-6,86km taisi olla mittaa ja 22.29 oli aika, joten siitä tullee jotain 3.17/km vauhtia.
Matka Portugaliin sujui kohtuullisesti. Siis niin kohtuullisesti kuin vaan voi sen jälkeen, kun on herännyt klo3.37, päässyt lentokentälle noin klo4.10 ja todennut heti sisään astuessaan, että oman lennon kohdalla lukee alkuperäisen klo5.35:n perässä "Arvioitu klo7.10"... Siinä kohdassa niin sanotusti hiukan sieppaa.
Eikä sekään vielä mitään, mutta koneeseen jos noustaan seitsemän persiissä, niin toivoisihan sitä, että kone liikkuu siinä hetikohtasamantien. Ei, niin ei. Ilmaan klo8.20, joten vähän myöhässä oltiin. Positiivista oli se, että jatkolento oli myös myöhässä ja siihen ehdittiin kaikesta huolimatta. Noin tunnin odotuksella vieläpä vaihto, joten ei mikään ihan täysi mahalasku kokonaisuudessaan. Hiukan raskaat jalat oli ekalla matkustuksen huuhtelulenkillä, mutta tänään oli vähän parempaa fiilistä pitkän yön jälkeen. Ensi viikolla alkaa sitten treenit oikein tosissaan. Melko tärkeät kolme viikkoa kesään valmistautumisessa on kyseessä, mutta antaa tulla vaan - valmiina ollaan.
Huonekavereina täällä on muutamien ensimmäisten päivien ajan velikullat Santeri "a comic" Tukia ja Petteri "mut että" Monni, joka myös nimellä Peter Catfish tunnetaan kansainvälisesti. Täytyy sanoa, että hyvää huolta pitää liitto omistaan, kun tällaiset koomikot on lyöty huonekavereiksi - ei pääse pitkästymään. Santeri risti itsensä sarjakuvaksi, joten siitä tuo lisänimi juontuu. En tiedä oliko siinä haussa ehkä "comedian", kuten Petteri hetkeä myöhemmin huomautti, mut että ... MUT ETTÄ! Ohoh, nythän tää Petterin sanonta tarttuu jo tännekin mukaan. Ei kyllä mikään ihme, kun sitä kuulee aivan koko ajan. Harmiton sanonta, mut että kun sitä kuulee koko ajan, niin hermohan siinä alkaa sarjakuvalla/koomikollakin mennä, mut että hyvin on edelleen samaan huoneeseen sovittu. Ihan hyvin pärjätään varmaan jatkossakin, mut että kerroinpahan vaan, että tälläsiä sällejä nurkissa pyörii.
lauantai 17. maaliskuuta 2012
Kohti kesää 2012
"Kohta 23-vuotiaalle keskipitkiä matkoja juoksevalle Tuomo Saloselle alkava yleisurheilukausi on mielenkiintoinen. Useiden arvokisojen sävyttämä kesä on täynnä kutkuttavia haasteita, joihin raamikas urheilija pääsee tarttumaan kohtuullisen hyvä talvikausi takanaan.
- Talvikausi on pääpiirteissään sujunut kohtuullisen hyvin. Ennakkoasetelmana kauteen lähtiessä oli se, että vasen nilkkani tähystettiin lokakuun puolivälissä ja juoksuaskeleita otin vasta marraskuun loppupuolella. Joulu-tammikuussa olin neljän viikon harjoitusleirillä Etelä-Afrikan Potchefstroomissa, jossa olen nyt jälleen, ja leiri sujui varsin nousujohteisesti. Hallikilpailut menivät pääpiirteissään toivomallani tavalla. SM-hallien kaksi hopeamitalia oli keskimäärin hyvä suoritus, toiselta puolen maapalloa tavoitettu Salonen kertoo.
Viime vuonna kotimaisen yleisurheilun tilaa leimasi vahva pettymys ja muutoshakuisuus. Penkin alle menneiden MM-kisojen jälkeen päitä vaadittiin vadille ja muutoksia luvattiin.
- Järjestörakenteita ja toimintatapoja kyseenalaistettiin varmasti aiheellisestikin viime kesän mitalittomuuden jäljiltä ja taidettiinpa siinä hötäkässä muutoksiakin luvata jostain suusta. Ainakin panostusta tulevan kesän kotikisoihin luvattiin ja samassa yhteydessä kovasti mainostettiin marraskuun leiriä täällä samaisessa Potchefstroomissa, jossa itsekin olen leireillyt. Totuus taisi valitettavasti olla se, että tämä ylimääräinen harjoitusleiri, jota siis tarjottiin liiton piikkiin luonnollisesti vain erittäin rajatulle joukolle, olikin ainoa lisäpanostus, joka liitolta näin kotikisojen alla löytyi. Urheiluliiton rahallista tukea nauttivien urheilijoiden joukko ei, ainakaan merkittävästi, kasvanut täksi vuodeksi kuten eivät myöskään näiden urheilijoiden saamat tukisummat., Salonen taustoittaa.
Helsingissä järjestettävät yleisurheilun EM-kisat ovat tuoneet oman mausteensa myös lakimieheksi opiskelevan Salosen valmistautumiseen.
- Oma valmistautumiseni kohti tulevaa tärkeää kesää on siltä osin erilainen aikaisempaan verrattuna, että pyrin leireilemään ulkomailla hyvissä olosuhteissa mahdollisimman paljon, jotta harjoittelu olisi laadukasta ja tehokasta. Kaksi kuukauden leiriä Etelä-Afrikassa saavat vielä jatkokseen kolmen viikon mittaisen vauhtipätkän Portugalin Monte Gordossa huhti-toukokuussa.
Salonen ei nauti liiton rahallista tukea, joten rahoitus ulkomaan harjoitusjaksoihin on revittävä jotain muuta kautta. Onneksi hänellä on takanaan vahva tukiverkosto.
- Itse en ole SUL:lta rahallista tukea tälle vuodelle saanut, sillä en kuulu mihinkään liiton valmennusryhmään Niinpä kotikisat eivät ole tuoneet tulosrajojen tavoitteluun mitään lisäapua, vaan omakin tilanteeni on hieman heikompi kuin viime vuonna, jolloin vielä kuuluin nuorten EM-ryhmään (NEM-ryhmä) ja sain siis pientä tukea lajiliitolta. Liiton antaman tuen osalta nyt onkin itseni kohdalla heikoin tilanne moneen vuoteen, mutta pari henkilökohtaista sponsoria, oma seura ja vanhemmat sekä osa-aikainen työskentely ovat tarjonneet opintotuen ohella rahoituksen siihen, että harjoittelun järjestäminen onnistuu edes jollain tavalla järkevästi.
Urheilun muutostyöryhmä toi jo ennakkoraportissaan esiin Veikkausvoittovarojen jakautuvan itse urheilijoiden sijasta suurelta osaksi toimistotyöhön. Espoon Tapioita edustava Salonen on huomannut yleisurheilun puolella samankaltaisia ongelmia ja lähettää selkeät terveiset Suomen Urheiluliittoon.
- Pitkällä tähtäimellä toivoisin liitolta näkemystä jakaa tukea urheilijoille laajalla rintamalla, jotta uusia menestyjiä nousee esille. Valitettavan usein rahat taitavat ohjautua raskaisiin järjestörakenteisiin ja itse urheilijoille jää vain pieni osa yleisurheilussa pyörivästä rahamäärästä.
Tiedusteltaessa kunnianhimoisen urheilijan tavoitteita ensi kesäksi, tulevat vastaukset kuin tykin suusta.
- Tulevan kilpailukauden tavoitteenani on Helsingin EM-kilpailuiden tulosraja, jonka rikkominen kylläkin vaatii roimaa parannusta ennätykseeni. Yleisesti kesän kilpailukauden osalta tavoitteenani on tehdä selvät parannukset ennätyksiini ja loppukesän osalta tietenkin napata ensimmäinen mitali Kalevan kisoista neljän SM-hallikisojen mitalini jatkoksi. Myös Ruotsi-ottelu on merkattu isolla kauden kilpailusuunnitelmaan., Salonen toteaa.
Pitkällä aikavälillä määrätietoisella juoksijalupauksella siintää selkeä päämäärä.
- Pitkällä tähtäimellä tavoitteenani on vuoden 2014 EM-kisat ja eurooppalaisen kärjen saavuttaminen, nuorukainen lataa."
Jutun kirjoittaja: Panu Kolsi.
- Talvikausi on pääpiirteissään sujunut kohtuullisen hyvin. Ennakkoasetelmana kauteen lähtiessä oli se, että vasen nilkkani tähystettiin lokakuun puolivälissä ja juoksuaskeleita otin vasta marraskuun loppupuolella. Joulu-tammikuussa olin neljän viikon harjoitusleirillä Etelä-Afrikan Potchefstroomissa, jossa olen nyt jälleen, ja leiri sujui varsin nousujohteisesti. Hallikilpailut menivät pääpiirteissään toivomallani tavalla. SM-hallien kaksi hopeamitalia oli keskimäärin hyvä suoritus, toiselta puolen maapalloa tavoitettu Salonen kertoo.
Viime vuonna kotimaisen yleisurheilun tilaa leimasi vahva pettymys ja muutoshakuisuus. Penkin alle menneiden MM-kisojen jälkeen päitä vaadittiin vadille ja muutoksia luvattiin.
- Järjestörakenteita ja toimintatapoja kyseenalaistettiin varmasti aiheellisestikin viime kesän mitalittomuuden jäljiltä ja taidettiinpa siinä hötäkässä muutoksiakin luvata jostain suusta. Ainakin panostusta tulevan kesän kotikisoihin luvattiin ja samassa yhteydessä kovasti mainostettiin marraskuun leiriä täällä samaisessa Potchefstroomissa, jossa itsekin olen leireillyt. Totuus taisi valitettavasti olla se, että tämä ylimääräinen harjoitusleiri, jota siis tarjottiin liiton piikkiin luonnollisesti vain erittäin rajatulle joukolle, olikin ainoa lisäpanostus, joka liitolta näin kotikisojen alla löytyi. Urheiluliiton rahallista tukea nauttivien urheilijoiden joukko ei, ainakaan merkittävästi, kasvanut täksi vuodeksi kuten eivät myöskään näiden urheilijoiden saamat tukisummat., Salonen taustoittaa.
Helsingissä järjestettävät yleisurheilun EM-kisat ovat tuoneet oman mausteensa myös lakimieheksi opiskelevan Salosen valmistautumiseen.
- Oma valmistautumiseni kohti tulevaa tärkeää kesää on siltä osin erilainen aikaisempaan verrattuna, että pyrin leireilemään ulkomailla hyvissä olosuhteissa mahdollisimman paljon, jotta harjoittelu olisi laadukasta ja tehokasta. Kaksi kuukauden leiriä Etelä-Afrikassa saavat vielä jatkokseen kolmen viikon mittaisen vauhtipätkän Portugalin Monte Gordossa huhti-toukokuussa.
Salonen ei nauti liiton rahallista tukea, joten rahoitus ulkomaan harjoitusjaksoihin on revittävä jotain muuta kautta. Onneksi hänellä on takanaan vahva tukiverkosto.
- Itse en ole SUL:lta rahallista tukea tälle vuodelle saanut, sillä en kuulu mihinkään liiton valmennusryhmään Niinpä kotikisat eivät ole tuoneet tulosrajojen tavoitteluun mitään lisäapua, vaan omakin tilanteeni on hieman heikompi kuin viime vuonna, jolloin vielä kuuluin nuorten EM-ryhmään (NEM-ryhmä) ja sain siis pientä tukea lajiliitolta. Liiton antaman tuen osalta nyt onkin itseni kohdalla heikoin tilanne moneen vuoteen, mutta pari henkilökohtaista sponsoria, oma seura ja vanhemmat sekä osa-aikainen työskentely ovat tarjonneet opintotuen ohella rahoituksen siihen, että harjoittelun järjestäminen onnistuu edes jollain tavalla järkevästi.
Urheilun muutostyöryhmä toi jo ennakkoraportissaan esiin Veikkausvoittovarojen jakautuvan itse urheilijoiden sijasta suurelta osaksi toimistotyöhön. Espoon Tapioita edustava Salonen on huomannut yleisurheilun puolella samankaltaisia ongelmia ja lähettää selkeät terveiset Suomen Urheiluliittoon.
- Pitkällä tähtäimellä toivoisin liitolta näkemystä jakaa tukea urheilijoille laajalla rintamalla, jotta uusia menestyjiä nousee esille. Valitettavan usein rahat taitavat ohjautua raskaisiin järjestörakenteisiin ja itse urheilijoille jää vain pieni osa yleisurheilussa pyörivästä rahamäärästä.
Tiedusteltaessa kunnianhimoisen urheilijan tavoitteita ensi kesäksi, tulevat vastaukset kuin tykin suusta.
- Tulevan kilpailukauden tavoitteenani on Helsingin EM-kilpailuiden tulosraja, jonka rikkominen kylläkin vaatii roimaa parannusta ennätykseeni. Yleisesti kesän kilpailukauden osalta tavoitteenani on tehdä selvät parannukset ennätyksiini ja loppukesän osalta tietenkin napata ensimmäinen mitali Kalevan kisoista neljän SM-hallikisojen mitalini jatkoksi. Myös Ruotsi-ottelu on merkattu isolla kauden kilpailusuunnitelmaan., Salonen toteaa.
Pitkällä aikavälillä määrätietoisella juoksijalupauksella siintää selkeä päämäärä.
- Pitkällä tähtäimellä tavoitteenani on vuoden 2014 EM-kisat ja eurooppalaisen kärjen saavuttaminen, nuorukainen lataa."
Jutun kirjoittaja: Panu Kolsi.
tiistai 13. maaliskuuta 2012
Vesipalloa
Erittäin raikasta tiistai-iltaa teille kaikille! Vähän tässä maiskuttelen viinikumia suussa ja yritän saada jonkinnäköisen blogitekstin solmittua rusettiin. Ainahan sitä jonkun tarinan vääntää luettavaksi, johan Tuomas 'Sepi' Seppänenkin päivitti facebookissa että "Ei voi muuta sanoo ku et on ollu vähän kaikenlaista ja monenmoista! Päivitän blogia kun tulee jotain kerrottavaa!" ... Niinpä. Aina se ei siis tarkoita, että olisi jotain kerrottavaa, vaikka paljon olisikin sattunut. Ainakaan heittopiireissä - osa tarinoista kun on siellä väkisinkin julkaisukelvottomia.
Tämän viikon elän hieman poikkeusrytmissä täällä leirillä. Ei, en herää aamuviideltä ja sillä lailla, vaikka sitä nyt joku siellä varmasti vakavissaan miettiikin.. rytminmuutos tarkoittaa lähinnä sitä, että perinteinen tiistain VK-harjoitus lipsahti jo eilen, tosin fiiliksessä oli rahtunen naheutta hyvän luiston sijaan, ja torstaiset lyhykäiset vedot aikaistuvat myös päivällä ja ovat täten vuorossa huomenna. Setti on sama kuin toissaviikolla eli 2*5*200m, joskin palautusta on nyt hieman annettu lisää. Antaa läskin välillä vähän lepuuttaakin.
Tämä päivien vaihtelu tarkoitti siis käytännössä sitä, että tänään (blogi)tiistaina oli kevyt päivä ja vieläpä "poissa jaloilta" eli harjoituksiin ei sisältynyt juoksua ollenkaan. Aamulla tein cross-traineria, venyttelyä sekä jumppaa ja illalla olikin sitten vuorossa vesijuoksua ulkoaltaan raikkaassa vedessä. Aika useinhan kyseisessä ulkoaltaassa saa vesijuosta ihan yksinään tai korkeintaan pari henkilöä on uimassa taikka tekemässä pellehyppyjä. Iltaisin saattaa opiskelijoita olla viettämässä aikaa altaan ympäristössä, mutta itse altaassa on rauhallista. Nyt saavutaankin tämän blogitekstin ehdottomaan kliimaksiin, kun kerron, että tänään näin ei ollutkaan. Jo saapuessani paikalle havaitsin vesipallomaalien olevan pahaenteisesti esillä ja paikalla oli muutenkin aivan liikaa porukkaa normaalitilanteeseen nähden. Hyppäsin kuitenkin altaaseen ja vähitellen kävi entistä selvemmäksi että kohta on pari joukkueellista yliopiston vesipalloilijoita altaassa. Ja niinhän siinä kävi että pallot alkoivat lennellä, kun 32 henkilöä aloitti harjoitukset. Miesten joukkuetta oli tällä kertaa saapunut koutsaamaan joku Etelä-Afrikan vesipalloilun suuruus ja hän saikin joukolta reippaat aplodit. Ehdottomasti niiden arvoinen, vaikka itseltäni menikin hiukan ohi, että oliko kyseinen heppu pelannut 200 maaottelua Etelä-Afrikan paid...siis simmareissa vai kenties 200 pääsarjaottelua urallaan vai oliko hänen uimataitonsa kenties 200 metriä. 200:n mies kuitenkin. Pienet sille!
Yllättävän siististi pallot loppujen lopuksi lentelivät ja sain treenini tehtyä laitaa pitkin polskutellen ja häivyin pois tieltä. Olisin toki jäänyt mukaan harjoituksiin, mutta näyttöni vesipallo-osaamisestani ei ilmeisesti ollut riittävä. Ai millaisenko taidonnäytteen annoin? No tietysti verbaalisen, sillä tokaisin seuraavasti: "Juu nou, vii häv greit wooter poulou pleijers in finländ tuu... duu juu häppen tu nou paavo lipponen oor vesa-matti loiri pörhäps?" ... Ei ollu vissiin Pave ja Vesku tämän pallonpuoliskon kuumimmat vesipallonimet.
Tämän viikon elän hieman poikkeusrytmissä täällä leirillä. Ei, en herää aamuviideltä ja sillä lailla, vaikka sitä nyt joku siellä varmasti vakavissaan miettiikin.. rytminmuutos tarkoittaa lähinnä sitä, että perinteinen tiistain VK-harjoitus lipsahti jo eilen, tosin fiiliksessä oli rahtunen naheutta hyvän luiston sijaan, ja torstaiset lyhykäiset vedot aikaistuvat myös päivällä ja ovat täten vuorossa huomenna. Setti on sama kuin toissaviikolla eli 2*5*200m, joskin palautusta on nyt hieman annettu lisää. Antaa läskin välillä vähän lepuuttaakin.
Tämä päivien vaihtelu tarkoitti siis käytännössä sitä, että tänään (blogi)tiistaina oli kevyt päivä ja vieläpä "poissa jaloilta" eli harjoituksiin ei sisältynyt juoksua ollenkaan. Aamulla tein cross-traineria, venyttelyä sekä jumppaa ja illalla olikin sitten vuorossa vesijuoksua ulkoaltaan raikkaassa vedessä. Aika useinhan kyseisessä ulkoaltaassa saa vesijuosta ihan yksinään tai korkeintaan pari henkilöä on uimassa taikka tekemässä pellehyppyjä. Iltaisin saattaa opiskelijoita olla viettämässä aikaa altaan ympäristössä, mutta itse altaassa on rauhallista. Nyt saavutaankin tämän blogitekstin ehdottomaan kliimaksiin, kun kerron, että tänään näin ei ollutkaan. Jo saapuessani paikalle havaitsin vesipallomaalien olevan pahaenteisesti esillä ja paikalla oli muutenkin aivan liikaa porukkaa normaalitilanteeseen nähden. Hyppäsin kuitenkin altaaseen ja vähitellen kävi entistä selvemmäksi että kohta on pari joukkueellista yliopiston vesipalloilijoita altaassa. Ja niinhän siinä kävi että pallot alkoivat lennellä, kun 32 henkilöä aloitti harjoitukset. Miesten joukkuetta oli tällä kertaa saapunut koutsaamaan joku Etelä-Afrikan vesipalloilun suuruus ja hän saikin joukolta reippaat aplodit. Ehdottomasti niiden arvoinen, vaikka itseltäni menikin hiukan ohi, että oliko kyseinen heppu pelannut 200 maaottelua Etelä-Afrikan paid...siis simmareissa vai kenties 200 pääsarjaottelua urallaan vai oliko hänen uimataitonsa kenties 200 metriä. 200:n mies kuitenkin. Pienet sille!
Yllättävän siististi pallot loppujen lopuksi lentelivät ja sain treenini tehtyä laitaa pitkin polskutellen ja häivyin pois tieltä. Olisin toki jäänyt mukaan harjoituksiin, mutta näyttöni vesipallo-osaamisestani ei ilmeisesti ollut riittävä. Ai millaisenko taidonnäytteen annoin? No tietysti verbaalisen, sillä tokaisin seuraavasti: "Juu nou, vii häv greit wooter poulou pleijers in finländ tuu... duu juu häppen tu nou paavo lipponen oor vesa-matti loiri pörhäps?" ... Ei ollu vissiin Pave ja Vesku tämän pallonpuoliskon kuumimmat vesipallonimet.
tiistai 28. helmikuuta 2012
Mihin sitä viimeksi jäätiinkään
Näköjään on isolle miehelle ylivoimainen tehtävä päivittää yhtä blogia. Ja mies on iso, kun elopainoa on yli 74kiloa. Asialle on tehtävä jotain kesään mennessä, sillä muuten perin Mäyrän paikan kestävyysjuoksuperheen läskinä. Mäyrä näytti kyllä marraskuisissa Etelä-Afrikan leirikuvissa jo enemmän kuivan kesän oravalta kuin mäyräeläimeltä.
Käydään läpi hallikauden loput kilpailut ja muut viimeaikaiset tapahtumat:
Steinkjer 11.2., 800m
Maaottelussa Suomen, Ruotsin ja Norjan välillä miteltiin uutuuttaan kiiltävässä ja liimoilta haisevassa urheilupyhätössä Norjan maantieteellisessä keskipisteessä. Itse en kyllä liimojen haistelusta tiedä juurikaan mitään, mutta heti saavuttuamme kyseiseen kylään kävi lajivalmentajamme, nimettömänä pysyttelevä porvoolainen mieshenkilö, tutustumassa kisapaikkaan ja kertoi liimojen siellä haisevan. Todennäköisesti puhui kokemuksen syvällä rintaäänellä.
Halli oli siis uusi ja rata suorastaan erinomainen, valehtelematta paras virallisiin hallimittoihin mahtuva rata, jolla olen kilpaillut. Itse kilpailusta ei sinänsä jäänyt jälkipolville Suomen edustajien osalta paljon hehkutettavaa. Ruotsalaiset nappasivat kärkisijat jäniksen takaa ja heidän jäljessään järjestys oli seuraava: Granlund, norjalaiset, Salonen. Otin siis etukäteissuunnitelmien mukaan paikan letkan hänniltä, sillä ajatus oli että jäniksen hoitaessa hommansa sovitun mukaisesti tulee perälläkin 400m väliajaksi alle 56sekuntia. Hyvin tarkkaan näin mentiinkin, pariin kertaan jouduin tosin hakemaan rytmiä uudelleen ajauduttuani liian lähelle norjalaisen kantapäitä - kylmempipäinen kaveri olisi malttanut ottaa viimeisellä sijalla oman tilansa. Viimeiselle kierrokselle lähdettäessä lähdin hakemaan ohituspaikkaa ja täysin vastoin valmentajan ohjeita vedin toisiksi viimeisen kaarteen suoraan edelläjuoksevan takana, mikä aiheutti vielä kerran pientä kompurointia. Pääsin kuitenkin takasuoran alkaessa nousemaan sekä toisen norjalaisen että Tommyn ohitse ja lähdin saalistamaan kolmantena ollutta norjalaista sekä toista sijaa pitänyttä Ruotsin Karim Mohammadia. Kärjessä viilettänyt vetyperoksidi-Svensson oli jo päässyt hieman karkaamaan. Viimeisen kaarteen tulin kuuliaisesti sen verran ulkona, jotta en joutunut väistelemään edessä olevan jalkoja ja loppusuoralla irvistys paheni vaikka lisävauhtia ei enää oikein löytynytkään. Edellä ollut norjalainen lähestyi koko ajan (hävisin lopulta hänelle nihkeän 0,01sekuntia), mutta takaa ehti toinen norjalainen vielä kiertää edelleni. Suomeen siis kaksi viimeistä sijaa ja vielä melko niukalla erolla.
Tampere 18.2., 1500m
Norjan reissun pitkän matkustelun johdosta pääosa seuraavasta viikosta kului palauttelun merkeissä. Tein kuitenkin tiistain kevyehkön valmistavan treenin jälkeen päätöksen, että lähden juoksemaan molempia matkoja SM-halleissa. Ensimmäisenä päivänä vuorossa oli eurooppalainen maili ja seitsenhenkisen porukan huonoin ennätys oli allekirjoittaneella. Porukan paras puolikkaan mailin ennätys oli kuitenkin myös nimissäni, joten mitään suurta päättelytyötä ei tarvinnut tehdä että pystyi laskemaan hieman hidasvauhtisemman juoksun palvelevan itseäni parhaiten.
Sadan metrin juoksun jälkeen kilpailua vietiinkin Runner's High -henkisesti, sillä rintarinnan vauhtia jarruttivat Salonen ja Nummela. Takaa puski kuitenkin Hampuusi-Hamberg ja kiristi vauhtia. 500metrin juoksun jälkeen kärkeen kiilasi Ulvilan Kou ja nykäisi heti muilta karkuun. Koun toinen viissatanen olikin 1.14, joten varsin liukkaasti mies irtosi muista. Ensimmäisen satasen löysäilyä lukuunottamatta pääporukassa vauhti olikin 1200m asti noin 3.55-3.57 tahtia, mutta alun jarruttelun takia viimeiselle 300m kierrokselle lähdettiin tasaisen vauhdin taulukolla nippa alle 4min loppuaikaan tähtäävästä splitistä. Takasuoralla mentiin jo melko hilpakkaa ravia, mutta itse olin Hambergin ja Nummelan rakentamassa pussissa. Happo kuitenkin silmä kiinni raastaessaan hoiperteli sen verran sivuun, että pääsin livahtamaan sisältä ohitse ja tarraamaan kiinni kakkospaikkaan Nummelan iskiessä olkapääni takana kasvoilleen sitä tuttuakin tutumpaa taisteluilmettä - juuri sitä samaista, joka kasvoillaan hän niin monet kerrat on loppusuoraa taivaltanut. Mainittakoon näistä kerroista esimerkiksi SM-viestit Turussa 2007, kun Nummela ankkuroi HKV:n 4*800m viestissä voittoon ja loppusuoralla hänelle antautui itse Juha "Käksä" Kukkamo. Ilmeessä Käksä ei tosin ollut pekkaa pahempi hänkään.
Noniin, sitä taas hairahduttiin sivupoluille kuin Taula-Matti ikään. Loppusuoralla kaarruttaessa uskoin Nummelan lyövän vielä yhden vaiheen silmään ja viritin kiriäni äärimmilleen samalla huomaten kuinka Kou rullailee kevyesti edellä kohti varmaa voittoa ja katselee olkapäänsä ylitse takana kehittyvää taistelua. Onnistuin kuitenkin pitämään kiinni kakkossijasta, Nummelan napatessa kolmostilan juuri ennen Laurilaa. Helppo sanoa, että kilpailun suurimman shown tarjosi Nummela maaliintultuaan. Kuulemma osa lähellä istuneita ihmisiä ei vieläkään ole saanut kuuloaan takaisin niiden karjumisten jäljiltä.
Tampere 19.2., 800m
Toisena päivänä oli vuorossa puolikas maili ja siihen jouduttiin rakentamaan kaksi suoraan finaalina juostavaa erää. Ensimmäisessä erässä vanha taistelupari Rotkirch & Nummela kävi hurjan väännön voitosta ja aikakin painui aivan 1.54:n pintaan. Tätä taustaa vasten lähdin tekemään juoksua keulasta, jotta voisin säädellä vauhtia mahdollisimman hyvin ja olisin poissa mahdollisista sählingeistä. Puoleen matkaan tulimme 56sekunnissa ja vähän tämän jälkeen tunsin että nyt, EAA:n EM-maastolähetyksen selostajaa mukaillen, "Espoon borza is not having the best of days". Sain kuitenkin pitää johtopaikkaa varsin pitkään, kunnes takaa hyökkäsi jälleen voittoon Kou vetävällä askeleellaan. Kaksi hopeaa tuli siis viikonlopun saldoksi ja sitä onkin pidettävä mainiona saavutuksena taustat huomioiden. Hevoskuurin toimittaja suodatti kilpailun jälkeisistä tunnelmistani olennaisimman esille seuraavasti: "- - Aika vaikea viime kausi on takana, niin olen iloinen, että pystyn juoksemaan - -, kertoi Salonen." Tarkentaisin vielä, että erityisesti 'kilpailemaan'. Loppusuoran väännöt Nummelaa ja Sundellia vastaan olivat hieno piristysruiske pimeään talveen, olkoonkin että jälkimmäinen taistelu päättyi kirvelevään tappioon.
Hallikaudesta kohti kevättä
SM-hallien jälkeen pari päivää vierähti erilaisia asioita hoidellessa ja jälleen kerran valtavan kiireen kera täytyi tavaroita lyödä kasaan leiriä varten. Leirikohde on tälläkin kertaa Etelä-Afrikan Potchefstroom, mutta ennen harjoitusjakson alkamista otimme pienen miniloman Kapkaupungissa torstaista sunnuntaihin. Muutamaan päivään mahtui jos jonkinlaista retkeä ja nähtävyyttä ja aktiviteettia aina Pöytävuorelle vaeltamisesta Robben Islandilla ja Hyväntoivonniemessä vierailuun. Nyt on kuitenkin päästy jo harjoittelun makuun täällä ja edessä onkin ohjelman mukaan varsin tiukka neljäviikkoinen. Tänään aloitin hieman reippaampien treenien osalta ja laputin illan jo hämärtyessä 6km vauhtikestävyyttä 3.45/km-vauhdista 3.20/km-vauhtiin (ka. 3.33/km) kiihdytellen. Tuntuma oli varsin hyvä, joten tästä on hyvä lähteä rakentamaan kunto kohti kevättä ja kesää.
Loppuun vielä pari kuvaa Kapkaupungista. Pysykää tutkalla.
Cape of Good Hope.
Valmiina uimaan pois Robben Islandilta.
Runner's High:ta Pöytävuorelta.
Käydään läpi hallikauden loput kilpailut ja muut viimeaikaiset tapahtumat:
Steinkjer 11.2., 800m
Maaottelussa Suomen, Ruotsin ja Norjan välillä miteltiin uutuuttaan kiiltävässä ja liimoilta haisevassa urheilupyhätössä Norjan maantieteellisessä keskipisteessä. Itse en kyllä liimojen haistelusta tiedä juurikaan mitään, mutta heti saavuttuamme kyseiseen kylään kävi lajivalmentajamme, nimettömänä pysyttelevä porvoolainen mieshenkilö, tutustumassa kisapaikkaan ja kertoi liimojen siellä haisevan. Todennäköisesti puhui kokemuksen syvällä rintaäänellä.
Halli oli siis uusi ja rata suorastaan erinomainen, valehtelematta paras virallisiin hallimittoihin mahtuva rata, jolla olen kilpaillut. Itse kilpailusta ei sinänsä jäänyt jälkipolville Suomen edustajien osalta paljon hehkutettavaa. Ruotsalaiset nappasivat kärkisijat jäniksen takaa ja heidän jäljessään järjestys oli seuraava: Granlund, norjalaiset, Salonen. Otin siis etukäteissuunnitelmien mukaan paikan letkan hänniltä, sillä ajatus oli että jäniksen hoitaessa hommansa sovitun mukaisesti tulee perälläkin 400m väliajaksi alle 56sekuntia. Hyvin tarkkaan näin mentiinkin, pariin kertaan jouduin tosin hakemaan rytmiä uudelleen ajauduttuani liian lähelle norjalaisen kantapäitä - kylmempipäinen kaveri olisi malttanut ottaa viimeisellä sijalla oman tilansa. Viimeiselle kierrokselle lähdettäessä lähdin hakemaan ohituspaikkaa ja täysin vastoin valmentajan ohjeita vedin toisiksi viimeisen kaarteen suoraan edelläjuoksevan takana, mikä aiheutti vielä kerran pientä kompurointia. Pääsin kuitenkin takasuoran alkaessa nousemaan sekä toisen norjalaisen että Tommyn ohitse ja lähdin saalistamaan kolmantena ollutta norjalaista sekä toista sijaa pitänyttä Ruotsin Karim Mohammadia. Kärjessä viilettänyt vetyperoksidi-Svensson oli jo päässyt hieman karkaamaan. Viimeisen kaarteen tulin kuuliaisesti sen verran ulkona, jotta en joutunut väistelemään edessä olevan jalkoja ja loppusuoralla irvistys paheni vaikka lisävauhtia ei enää oikein löytynytkään. Edellä ollut norjalainen lähestyi koko ajan (hävisin lopulta hänelle nihkeän 0,01sekuntia), mutta takaa ehti toinen norjalainen vielä kiertää edelleni. Suomeen siis kaksi viimeistä sijaa ja vielä melko niukalla erolla.
Tampere 18.2., 1500m
Norjan reissun pitkän matkustelun johdosta pääosa seuraavasta viikosta kului palauttelun merkeissä. Tein kuitenkin tiistain kevyehkön valmistavan treenin jälkeen päätöksen, että lähden juoksemaan molempia matkoja SM-halleissa. Ensimmäisenä päivänä vuorossa oli eurooppalainen maili ja seitsenhenkisen porukan huonoin ennätys oli allekirjoittaneella. Porukan paras puolikkaan mailin ennätys oli kuitenkin myös nimissäni, joten mitään suurta päättelytyötä ei tarvinnut tehdä että pystyi laskemaan hieman hidasvauhtisemman juoksun palvelevan itseäni parhaiten.
Sadan metrin juoksun jälkeen kilpailua vietiinkin Runner's High -henkisesti, sillä rintarinnan vauhtia jarruttivat Salonen ja Nummela. Takaa puski kuitenkin Hampuusi-Hamberg ja kiristi vauhtia. 500metrin juoksun jälkeen kärkeen kiilasi Ulvilan Kou ja nykäisi heti muilta karkuun. Koun toinen viissatanen olikin 1.14, joten varsin liukkaasti mies irtosi muista. Ensimmäisen satasen löysäilyä lukuunottamatta pääporukassa vauhti olikin 1200m asti noin 3.55-3.57 tahtia, mutta alun jarruttelun takia viimeiselle 300m kierrokselle lähdettiin tasaisen vauhdin taulukolla nippa alle 4min loppuaikaan tähtäävästä splitistä. Takasuoralla mentiin jo melko hilpakkaa ravia, mutta itse olin Hambergin ja Nummelan rakentamassa pussissa. Happo kuitenkin silmä kiinni raastaessaan hoiperteli sen verran sivuun, että pääsin livahtamaan sisältä ohitse ja tarraamaan kiinni kakkospaikkaan Nummelan iskiessä olkapääni takana kasvoilleen sitä tuttuakin tutumpaa taisteluilmettä - juuri sitä samaista, joka kasvoillaan hän niin monet kerrat on loppusuoraa taivaltanut. Mainittakoon näistä kerroista esimerkiksi SM-viestit Turussa 2007, kun Nummela ankkuroi HKV:n 4*800m viestissä voittoon ja loppusuoralla hänelle antautui itse Juha "Käksä" Kukkamo. Ilmeessä Käksä ei tosin ollut pekkaa pahempi hänkään.
Noniin, sitä taas hairahduttiin sivupoluille kuin Taula-Matti ikään. Loppusuoralla kaarruttaessa uskoin Nummelan lyövän vielä yhden vaiheen silmään ja viritin kiriäni äärimmilleen samalla huomaten kuinka Kou rullailee kevyesti edellä kohti varmaa voittoa ja katselee olkapäänsä ylitse takana kehittyvää taistelua. Onnistuin kuitenkin pitämään kiinni kakkossijasta, Nummelan napatessa kolmostilan juuri ennen Laurilaa. Helppo sanoa, että kilpailun suurimman shown tarjosi Nummela maaliintultuaan. Kuulemma osa lähellä istuneita ihmisiä ei vieläkään ole saanut kuuloaan takaisin niiden karjumisten jäljiltä.
Tampere 19.2., 800m
Toisena päivänä oli vuorossa puolikas maili ja siihen jouduttiin rakentamaan kaksi suoraan finaalina juostavaa erää. Ensimmäisessä erässä vanha taistelupari Rotkirch & Nummela kävi hurjan väännön voitosta ja aikakin painui aivan 1.54:n pintaan. Tätä taustaa vasten lähdin tekemään juoksua keulasta, jotta voisin säädellä vauhtia mahdollisimman hyvin ja olisin poissa mahdollisista sählingeistä. Puoleen matkaan tulimme 56sekunnissa ja vähän tämän jälkeen tunsin että nyt, EAA:n EM-maastolähetyksen selostajaa mukaillen, "Espoon borza is not having the best of days". Sain kuitenkin pitää johtopaikkaa varsin pitkään, kunnes takaa hyökkäsi jälleen voittoon Kou vetävällä askeleellaan. Kaksi hopeaa tuli siis viikonlopun saldoksi ja sitä onkin pidettävä mainiona saavutuksena taustat huomioiden. Hevoskuurin toimittaja suodatti kilpailun jälkeisistä tunnelmistani olennaisimman esille seuraavasti: "- - Aika vaikea viime kausi on takana, niin olen iloinen, että pystyn juoksemaan - -, kertoi Salonen." Tarkentaisin vielä, että erityisesti 'kilpailemaan'. Loppusuoran väännöt Nummelaa ja Sundellia vastaan olivat hieno piristysruiske pimeään talveen, olkoonkin että jälkimmäinen taistelu päättyi kirvelevään tappioon.
Hallikaudesta kohti kevättä
SM-hallien jälkeen pari päivää vierähti erilaisia asioita hoidellessa ja jälleen kerran valtavan kiireen kera täytyi tavaroita lyödä kasaan leiriä varten. Leirikohde on tälläkin kertaa Etelä-Afrikan Potchefstroom, mutta ennen harjoitusjakson alkamista otimme pienen miniloman Kapkaupungissa torstaista sunnuntaihin. Muutamaan päivään mahtui jos jonkinlaista retkeä ja nähtävyyttä ja aktiviteettia aina Pöytävuorelle vaeltamisesta Robben Islandilla ja Hyväntoivonniemessä vierailuun. Nyt on kuitenkin päästy jo harjoittelun makuun täällä ja edessä onkin ohjelman mukaan varsin tiukka neljäviikkoinen. Tänään aloitin hieman reippaampien treenien osalta ja laputin illan jo hämärtyessä 6km vauhtikestävyyttä 3.45/km-vauhdista 3.20/km-vauhtiin (ka. 3.33/km) kiihdytellen. Tuntuma oli varsin hyvä, joten tästä on hyvä lähteä rakentamaan kunto kohti kevättä ja kesää.
Loppuun vielä pari kuvaa Kapkaupungista. Pysykää tutkalla.
Cape of Good Hope.
Valmiina uimaan pois Robben Islandilta.
Runner's High:ta Pöytävuorelta.
keskiviikko 8. helmikuuta 2012
Hallikisojen tunnelmia
Aina sitä taukoa vaan kertyy, mutta ei ole kuulemma Panullakaan tullut aika pitkäksi Otaniemessä refreshiä borzan blogin kohdalla painellessa, joten etteköhän te muutkin ole ihan hyvin selvinneet! Afrikasta on kotiuduttu kolme viikkoa sitten ja siinä on sitten yritetty saada vanhaan kaakkiin vähän tehoa ratavetojen muodossa, jotta jossain kisassa tulisi tulosta. Kolme starttia on nyt takana, ja otetaan niistä pienet kertaukset tähän:
Helsinki 29.1., 1500m
Hallikauden avaus ja ensimmäinen startti 8,5kuukauteen. Ei nyt ihan voi sanoa, että kunto olisi ollut täysi arvoitus ennen kisaa, mutta mitään kovin vedenpitävää arviota ei tuloksesta voinut etukäteen antaa. Verryttelyssä vastaan osuneen Rambon kanssa sovittiin vuorovedosta ja sellaisesta tahdista että 3.55 loppuaika olisi mahdollinen. Omaksi osuudekseni tuli vetää ensimmäinen 500m, jonka sitten nypytin 1.17,5. Rambolla ei ollut kyseisenä päivänä kulku päällä, joten seuraava viissatanen lipsahti 1.23:een. Tonnin kohdalta lähdin sitten loppuvetoon ja sain nippa nappa ryittyä sen 3.55-alkuisen tauluun. Maaliintullessa tosin kuuluttaja kertoi, että "kierros vielä", mutta en lähtenyt itä-helsinkiläistä mailia (1700m) hakemaan… Kuuluttajan kierroshöpinät ja aikataulun myöhästyminen parhaimmillaan parinkymmenen minuutin verran toivat kyllä mieleen Helsyn kisat, vaikka NÅIDin kekkereissä oltiinkin. Pelottavissa asioissa sitä otetaankaan mallia...
Tampere 4.2., 800m
Pari päivää ensin tonnivitosen jälkeen iisiä ja sitten höngittiin Liikuntamyllyn rataa vauhkona Vantaan Messierin Ville Lampisen kanssa. Valmistava treeni ennen Tampereen Tähtien kisoja vedettiin siis yhdessä ja tulihan siitä uutta virtaa molemmille. Päätreeni oli 2*(300m+150m) lyhyellä palautuksella vetojen välissä ja erittäin pitkällä sarjojen välissä. Onhan siinä pelko perseessä lähteä sataviiskymppiseen, kun 48risat nelkun juossut kaveri lähtee yhtä rataa sisempää!
Lauantaina kisaan lähdettiin ilman vauhdittajaa, joten sovittiin Robbanin kanssa vetovuorot valmiiksi. Messier oli kuitenkin niin terävänä keskiviikon treenin jäljiltä, että otti vetovastuun itselleen ja piti siitä kiinni yli 600metriin asti. Vauhti hieman liian rauhallinen alkurynnistyksen jälkeen - 300m 41,7 ja 600m 1.26,3. Lopussa olikin voimia lyödä kirivaihdetta silmään, joten näistäkin spliteistä tuli vielä 1.53,62. Ihan ehjä juoksu sinänsä, mutta aika auki jäi, paljonko ajasta voi nipistää pois kun mennään tosissaan alusta lähtien.
Vaasa 7.2., 800m
Sunnuntaina tankattiin wingsejä Pilotinkadun Tysonin piikkiin. Kohtuullinen korvaus olikin paikallaan, kun perjantaina hoidin yhden venakkoaiturin lentokentältä Tampereelle suuntaavaan bussiin ja kovistelin kuljetusfirman heppuja hoitamaan saksanpoikien seipäät Münchenistä seuraavaksi päiväksi Manseen. Uhkasin Tysonille myös, että jos ei jänistä kasille löydy, niin ensi kerralla venakko istuu Kuopion bussissa ja seipäätkin, tai siis "keihäät" kuten asiaa hoitanut työntekijä niitä kutsui, hoituu paikalle metrin pätkissä.
Joka tapauksessa Tampereen visiitiltä selvittiin Vaasaan ja edessä oli Olympiakakkosen kohtaaminen kasilla. Huhut kertoivat, että Ismail Ahmed Ismail myös itse vauhdittaa juoksua, joten sillä ei tosiaan tarvitse päätään vaivata. Melko terävästi liikkeelle lähdettiinkin ja letkaksi muodostui Ismail-Kozlov-Jarosz-Granlund-Salonen-Sundell. Väliajoista ei ole hirveän tarkkaa tietoa, mutta 26isoja ja 54isoja todennäköisesti oli 200m ja 400m. Ismail taisi vetää 25 ja 52, joten pitkä hahmo horisontissa näkyi kaukoputken kanssa. Toisen kierroksen takasuoralla Tommy lähti ohittamaan Puolan Jaroszia ja yritin iskeä selkään kuin takiainen. Tommi sen sijaan oli kuulemma hiukan jäänyt arpomaan polskin taakse, mutta hyökkäsi koumaisesti kun loppusuora aukeni. Itse ehdin jo Nabbankin rinnalle ja metrin verran edellekin loppusuoran alussa, mutta matka kävi pitkäksi ja reidet tukkeina jäykkää vääntöä vetäen alkoi hahmo sisäpuolella liukua jälleen tasoihin ja ohi. Vielä kun ulkopuolelta alkoi Koun raajat lepattaa silmäkulmassa, niin katse hamusi epätoivoisesti maaliviivaa kuin Mäyrällä pahimmillaan. Se on sellainen itkuinen katse, jonka oheen voisi puhekuplaan kirjoittaa alkusanat Lana Del Reyn kappaleesta Born To Die: "Feet don't fail me now, take me to the finish line"… Maaliin kuitenkin päästiin ja paha olohan siitä kirmaamisesta tuli. Joskus aikojen kuluttua saatiin kuulla tuloksiakin (Nabba 1.50,64, minä 1.50,76, Kou 1.50,84) ja eihän toi mikään ihan paska veto ollut, vaikka itse sanonkin.
Ismail Ismail veti muuten 1.45,71, joten täytyy vähän nostaa hattua ilmaan. Yksin vedettynä varsin mukiinmenevä tulos. Kuten seiväsvalmentaja Rippon illalla kysyi: "Who the hell was that guy who ran 1.45-something?", vastaus kuului: "He's Olympic silver medalist", johon kommenttina: "Oh, 'that' guy…"
Loppukevennys:
Ensi kesän Helsingin EM-kilpailuiden markkinointi käy kuumana. Kisaorganisaatio tietää, että ihan ilmaiseksi ei mainosta borzan blogiin saa, mutta on ne niin ovelia, että lähtivät mokan kautta maineeseen. Käyttivät toimistolla varmaan kiireessä google translatoria twitteriä päivittäessään ja ilmoille lensi twiitti: "Want to sea a sub 10sec 100m race? Get tickets to Helsinki!" Ja kukapa ei haluaisi meri alle 10sekunnin satasta! Leikki sikseen, kisoihin kannattaa nyt hankkia liput. Siellä suomalainen yleisurheilu kaivetaan ylös suosta. Alussa oli suo, kuokka ja Jussi. Kisojen jälkeen suo on jätetty taakse ja jäljellä on Jusseja ainakin Kanervo, Heikkilä ja isä-Evilä. Kuokasta en sitten kyllä tiedä. Myös kisaorganisaatio on täynnä vahvoja osaajia. Tai on siellä ainakin Eero ja Carita. Kyllä ne pistää yhdet pippalot stadionilla pystyyn vaikka kahdestaan. Jos vielä kuulaan saadaan lippumieheksi isä-Fobba, niin siinä on jo rivi sellaisia kulmakiviä, että onnistuminen on taattu.
www.helsinki2012.fi
Helsinki 29.1., 1500m
Hallikauden avaus ja ensimmäinen startti 8,5kuukauteen. Ei nyt ihan voi sanoa, että kunto olisi ollut täysi arvoitus ennen kisaa, mutta mitään kovin vedenpitävää arviota ei tuloksesta voinut etukäteen antaa. Verryttelyssä vastaan osuneen Rambon kanssa sovittiin vuorovedosta ja sellaisesta tahdista että 3.55 loppuaika olisi mahdollinen. Omaksi osuudekseni tuli vetää ensimmäinen 500m, jonka sitten nypytin 1.17,5. Rambolla ei ollut kyseisenä päivänä kulku päällä, joten seuraava viissatanen lipsahti 1.23:een. Tonnin kohdalta lähdin sitten loppuvetoon ja sain nippa nappa ryittyä sen 3.55-alkuisen tauluun. Maaliintullessa tosin kuuluttaja kertoi, että "kierros vielä", mutta en lähtenyt itä-helsinkiläistä mailia (1700m) hakemaan… Kuuluttajan kierroshöpinät ja aikataulun myöhästyminen parhaimmillaan parinkymmenen minuutin verran toivat kyllä mieleen Helsyn kisat, vaikka NÅIDin kekkereissä oltiinkin. Pelottavissa asioissa sitä otetaankaan mallia...
Tampere 4.2., 800m
Pari päivää ensin tonnivitosen jälkeen iisiä ja sitten höngittiin Liikuntamyllyn rataa vauhkona Vantaan Messierin Ville Lampisen kanssa. Valmistava treeni ennen Tampereen Tähtien kisoja vedettiin siis yhdessä ja tulihan siitä uutta virtaa molemmille. Päätreeni oli 2*(300m+150m) lyhyellä palautuksella vetojen välissä ja erittäin pitkällä sarjojen välissä. Onhan siinä pelko perseessä lähteä sataviiskymppiseen, kun 48risat nelkun juossut kaveri lähtee yhtä rataa sisempää!
Lauantaina kisaan lähdettiin ilman vauhdittajaa, joten sovittiin Robbanin kanssa vetovuorot valmiiksi. Messier oli kuitenkin niin terävänä keskiviikon treenin jäljiltä, että otti vetovastuun itselleen ja piti siitä kiinni yli 600metriin asti. Vauhti hieman liian rauhallinen alkurynnistyksen jälkeen - 300m 41,7 ja 600m 1.26,3. Lopussa olikin voimia lyödä kirivaihdetta silmään, joten näistäkin spliteistä tuli vielä 1.53,62. Ihan ehjä juoksu sinänsä, mutta aika auki jäi, paljonko ajasta voi nipistää pois kun mennään tosissaan alusta lähtien.
Vaasa 7.2., 800m
Sunnuntaina tankattiin wingsejä Pilotinkadun Tysonin piikkiin. Kohtuullinen korvaus olikin paikallaan, kun perjantaina hoidin yhden venakkoaiturin lentokentältä Tampereelle suuntaavaan bussiin ja kovistelin kuljetusfirman heppuja hoitamaan saksanpoikien seipäät Münchenistä seuraavaksi päiväksi Manseen. Uhkasin Tysonille myös, että jos ei jänistä kasille löydy, niin ensi kerralla venakko istuu Kuopion bussissa ja seipäätkin, tai siis "keihäät" kuten asiaa hoitanut työntekijä niitä kutsui, hoituu paikalle metrin pätkissä.
Joka tapauksessa Tampereen visiitiltä selvittiin Vaasaan ja edessä oli Olympiakakkosen kohtaaminen kasilla. Huhut kertoivat, että Ismail Ahmed Ismail myös itse vauhdittaa juoksua, joten sillä ei tosiaan tarvitse päätään vaivata. Melko terävästi liikkeelle lähdettiinkin ja letkaksi muodostui Ismail-Kozlov-Jarosz-Granlund-Salonen-Sundell. Väliajoista ei ole hirveän tarkkaa tietoa, mutta 26isoja ja 54isoja todennäköisesti oli 200m ja 400m. Ismail taisi vetää 25 ja 52, joten pitkä hahmo horisontissa näkyi kaukoputken kanssa. Toisen kierroksen takasuoralla Tommy lähti ohittamaan Puolan Jaroszia ja yritin iskeä selkään kuin takiainen. Tommi sen sijaan oli kuulemma hiukan jäänyt arpomaan polskin taakse, mutta hyökkäsi koumaisesti kun loppusuora aukeni. Itse ehdin jo Nabbankin rinnalle ja metrin verran edellekin loppusuoran alussa, mutta matka kävi pitkäksi ja reidet tukkeina jäykkää vääntöä vetäen alkoi hahmo sisäpuolella liukua jälleen tasoihin ja ohi. Vielä kun ulkopuolelta alkoi Koun raajat lepattaa silmäkulmassa, niin katse hamusi epätoivoisesti maaliviivaa kuin Mäyrällä pahimmillaan. Se on sellainen itkuinen katse, jonka oheen voisi puhekuplaan kirjoittaa alkusanat Lana Del Reyn kappaleesta Born To Die: "Feet don't fail me now, take me to the finish line"… Maaliin kuitenkin päästiin ja paha olohan siitä kirmaamisesta tuli. Joskus aikojen kuluttua saatiin kuulla tuloksiakin (Nabba 1.50,64, minä 1.50,76, Kou 1.50,84) ja eihän toi mikään ihan paska veto ollut, vaikka itse sanonkin.
Ismail Ismail veti muuten 1.45,71, joten täytyy vähän nostaa hattua ilmaan. Yksin vedettynä varsin mukiinmenevä tulos. Kuten seiväsvalmentaja Rippon illalla kysyi: "Who the hell was that guy who ran 1.45-something?", vastaus kuului: "He's Olympic silver medalist", johon kommenttina: "Oh, 'that' guy…"
Loppukevennys:
Ensi kesän Helsingin EM-kilpailuiden markkinointi käy kuumana. Kisaorganisaatio tietää, että ihan ilmaiseksi ei mainosta borzan blogiin saa, mutta on ne niin ovelia, että lähtivät mokan kautta maineeseen. Käyttivät toimistolla varmaan kiireessä google translatoria twitteriä päivittäessään ja ilmoille lensi twiitti: "Want to sea a sub 10sec 100m race? Get tickets to Helsinki!" Ja kukapa ei haluaisi meri alle 10sekunnin satasta! Leikki sikseen, kisoihin kannattaa nyt hankkia liput. Siellä suomalainen yleisurheilu kaivetaan ylös suosta. Alussa oli suo, kuokka ja Jussi. Kisojen jälkeen suo on jätetty taakse ja jäljellä on Jusseja ainakin Kanervo, Heikkilä ja isä-Evilä. Kuokasta en sitten kyllä tiedä. Myös kisaorganisaatio on täynnä vahvoja osaajia. Tai on siellä ainakin Eero ja Carita. Kyllä ne pistää yhdet pippalot stadionilla pystyyn vaikka kahdestaan. Jos vielä kuulaan saadaan lippumieheksi isä-Fobba, niin siinä on jo rivi sellaisia kulmakiviä, että onnistuminen on taattu.
www.helsinki2012.fi
torstai 5. tammikuuta 2012
Hyvää tätä vuotta
Kalenteria on veivattu eteenpäin ja treenitkään ei ole enää sitä samaa pas...uunansoittoa mitä viime vuonna. Vuoden 2011 kruunasi vuoden viimeisenä päivänä vedetty lievästi sanottuna työläs 5*1000m treeni, josta ei tarvitse juuri muuta sanoa kuin että on vain yksi suunta. Onneksi tämä vuosi on alkanut huomattavasti valoisammissa merkeissä, kun toissapäiväinen 2*4km vauhtikestävyyttä oli taustat huomioiden ihan hyvää menoa. Meno kyllä paranee viikko viikolta, ja täytyyhän sen parantua, mutta odottavan aika on pitkä... nyt kun vielä säärtäkin juilii, niin kyllähän tästä taiteilusta olisi moni trapetsitaitelijakin kateellinen.
Viime viikon perjantaina tuli rubber trackilla juttelemaan paikallinen nuori herra, joka halusi että kellotan sekkarillani hänelle 400m. Lenstoniksi esittäytynyt heppu tinttasi 73s tauluun, joten hiukan on päivittäiset 1,5h/suunta lenkit asuinpaikalta Potchiin haitanneet vauhtiharjoittelua, mutta eiköhän se siitä vielä... Lenstonilta ei jutut loppuneet, joten kertoi siinä mm. että kun opiskelut saa parin vuoden päästä pakettiin, niin tekee päivät pitkät vaan töitä tietokoneella. Lenstonista tulee muuten "Regenmeister" tai jotain sinnepäin - en ihan tarkkaan tiedä mitä se tarkoittaa, mutta jos sillä tietokoneella voi sateita jotenkin säätää niin tällä hetkellä taivaalta tippuvat Robbanin ruoka-annoksen kokoiset vesipisarat vois ehdottomasti ohjelmoida loppumaan ennen iltaa, niin on nurmikkoratakin vielä tikissä treeniä varten! Saa Lenston tämän ohjelmoitua tai ei, niin kuulemma parin vuoden työskentelyn jälkeen hän ostaa auton. BMW:n. Tais olla X6, joka oli mielessä. Sitten L heittää seuraavat palkat ja ostaa talon. Jos en ihan väärin ymmärtäny niin sen jälkeen pieni sapatti on poikaa ja töitä voi tehdä sitten taas vanhana pari vuotta jos siltä tuntuu. Ei siihen tarinaan juuri ehtinyt muuta väliin toteamaan kuin että: "Sounds like a plan!" Kentältä mentiinkin sitten lähikioskille ostamaan juomista ja tarjosin kierroksen. Lenston mietti pitkään ja hartaasti ja päätyi varsin ärhäkän punaiseen vadelmalimuun. Juuri siihen samaan, mitä Ulvilan Kou:kin juo. Suurmiehen merkki.
Kuvia viime päiviltä:
Lenston.
2*4km VK.
Ukko - one man show.
Viime viikon perjantaina tuli rubber trackilla juttelemaan paikallinen nuori herra, joka halusi että kellotan sekkarillani hänelle 400m. Lenstoniksi esittäytynyt heppu tinttasi 73s tauluun, joten hiukan on päivittäiset 1,5h/suunta lenkit asuinpaikalta Potchiin haitanneet vauhtiharjoittelua, mutta eiköhän se siitä vielä... Lenstonilta ei jutut loppuneet, joten kertoi siinä mm. että kun opiskelut saa parin vuoden päästä pakettiin, niin tekee päivät pitkät vaan töitä tietokoneella. Lenstonista tulee muuten "Regenmeister" tai jotain sinnepäin - en ihan tarkkaan tiedä mitä se tarkoittaa, mutta jos sillä tietokoneella voi sateita jotenkin säätää niin tällä hetkellä taivaalta tippuvat Robbanin ruoka-annoksen kokoiset vesipisarat vois ehdottomasti ohjelmoida loppumaan ennen iltaa, niin on nurmikkoratakin vielä tikissä treeniä varten! Saa Lenston tämän ohjelmoitua tai ei, niin kuulemma parin vuoden työskentelyn jälkeen hän ostaa auton. BMW:n. Tais olla X6, joka oli mielessä. Sitten L heittää seuraavat palkat ja ostaa talon. Jos en ihan väärin ymmärtäny niin sen jälkeen pieni sapatti on poikaa ja töitä voi tehdä sitten taas vanhana pari vuotta jos siltä tuntuu. Ei siihen tarinaan juuri ehtinyt muuta väliin toteamaan kuin että: "Sounds like a plan!" Kentältä mentiinkin sitten lähikioskille ostamaan juomista ja tarjosin kierroksen. Lenston mietti pitkään ja hartaasti ja päätyi varsin ärhäkän punaiseen vadelmalimuun. Juuri siihen samaan, mitä Ulvilan Kou:kin juo. Suurmiehen merkki.
Kuvia viime päiviltä:
Lenston.
2*4km VK.
Ukko - one man show.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)